Rakennusala on vihdoin heräämässä digitalisaation aikaan ja toiminnan tehostamiseen. Tästä hyötyvät niin asiakkaat kuin rakennusliikkeet, mutta siirtymä ei tule olemaan tuskaton. Uusien toimintatapojen opettelu aiheuttaa stressiä ja hammasten kiristelyä alalla, jossa vuosien ajan on totettu toimimaan tietyllä tavalla. Mitä avuksi?

Ensinnäkin kaikkien työmaalle tuotavien uusien ratkaisujen on oltava parempia kuin entisten. Ei ainoastaan vähän parempia, vaan 10 kertaa parempia. Näitä tuotteita on haluttava käyttää ilman pakottamista.

Toinen huomioitava asia on inhimillinen ulottuvuus. Meidän tulee ymmärtää varaumat kaikkeen uuteen, ja tuoda muutoksia empaattisesti ja sopivalla huumorilla.

Kolmantena, uudet työkalut eivät saa viedä aikaa oikealta työnteolta! Uudistuksia tehdään liian paljon ymmärtämättä mitä suorittavan työn portaassa tapahtuu.

Me Mestamasterilla olemme ottaneet tavoitteeksemme tuottaa työmaalle parhaat työkalut, joita on ilo käyttää. Blogissamme tulemme kirjoittamaan havaintoja työmaiden ja työn tekemisen arjesta, kehityksestä ja omasta tekemisestämme. Tervetuloa seuraamaan!